Amanda Seyfried alastomana pornotähtenä – ei häpeillyt lainkaan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Mamma Mia! -elokuvan myötä läpimurtonsa tehnyt Amanda Seyfried on jo vakiinnuttanut paikkansa viihdelehtien sivuilla ja Hollywood-näyttelijänä. 27-vuotias tähti nähdään pian valkokankaalla 1970-luvun pornotähti Linda Lovelacena tositapahtumiin pohjautuvassa Lovelace-elokuvassa.

Lovelacen teeman vuoksi siinä tullaan näkemään myös rohkeita kohtauksia, joissa Amanda Seyfried tulee esiintymään alastomana. Hän kertoi kuitenkin Indiewire-verkkosivustolle, ettei alastomana esiintyminen vastanäytteljä Peter Sarsgaardin kanssa tuntunut lainkaan oudolta alkujärkytyksen jälkeen.

– En tiedä, miksi olen niin ok sen kanssa. Alastomuus: Miten vaan! Seksi: Me kaikki harrastamme sitä. On aika ja paikka olla alasti. Tässä elokuvassa ei ollut mitään kohtaa, jossa olisin kyseenalaistanut roolihahmoni alastomuuden, hänhän oli pornotähti, Seyfried paljastaa.

Amanda Michelle Seyfried on tähdittänyt viime vuosina useita elokuvia, joista kuuluisimpia ovat Red Riding Hood – Punahilkka, Rakkauskirjeitä Julialle, Dear John, Jennifer’s Body ja Alpha Dog. Näyttelijäkaunotar on näytellyt myös HBO-televisiokanavan Big Love -draamasarjassa Sarah Hendricksonia. Hän aloitti uransa viihdemaailmassa 11-vuotiaana lapsimallina ja poseerasi muun muuassa mainoksissa Leighton Meesterin kanssa. Amanda teki ensimmäisen elokuvaroolinsa 17-vuotiaana Mean Girls -hittielokuvassa.

Uusimmat