Vuonna 85 kerännyt jo 100 000 katsojaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Timo Koivusalon ja Riku Suokkaan ohjaama manserock-elokuva Vuonna 85 on kerännyt alle kahdessa viikossa 102.158 katsojaa. Elokuva on herättänyt laajasti kiinnostusta eri puolilla Suomea.

– Olen iloinen, että kotimainen elokuva kiinnostaa, ja että elokuvavuosi sai näin vauhdikkaan alun. Eikä ihme, sillä tässä maassa tehdään maailman parhaat suomalaiset elokuvat, elokuvan tuottaja Timo Koivusalo sanoo.

Vuonna 85 vie katsojan keskelle kimaltavaa 80-lukua, takaisin salihousujen, takatukkien, olkatoppausten, solarium-rusketusten ja miesten permanenttien aikaan. Pääosissa nähdään Reino Nordin ja Malla Malmivaara. Muissa rooleissa esiintyvät muun muassa Mikko Nousiainen, Miina Maasola, Heikki Silvennoinen, Jussi Lampi, Jari Salmi, Topi Kohonen, Martti Syrjä, Pate Mustajärvi ja Tapio Liinoja.