Julianne Hough ja Meg Ryan kuin kaksoset!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Amerikkalainen kilpatanssija, kantrilaulaja ja näyttelijätär Julianne Hough seurustelee nykyisin televisiotähti Ryan Seacrestin kanssa, ja pariskunta on pitänyt yhtä jo parin vuoden ajan. Vaalea kaunotar on tähdittänyt esimerkiksi Safe Haven -elokuvaa.

Nyt 24-vuotias Julianne Hough on vieraillut Los Angelsissa sijaitsevassa The Grove -kauppakeskuksessa Extra-ohjelman vieraana. Neitokaisen tyylivalinta aiheutti hieman hämmennystä, sillä tässä hiustyylissä ja asuvalinnassa kaunotar muistutti uskomattoman paljon hieman vanhempaa kollegaansa Meg Ryania.

Yhdysvaltojen Utahissa varttunut Julianne Hough on voittanut kaksi kertaa Tanssii tähtien kanssa -kilpailun. Kantrilaulajanakin vaikuttanut neitokainen julkaisi vuonna 2007 debyyttikappaleensa Will You Dance With Me. Sittemmin hän on julkaissut muun muassa Is That So Wrong -kappaleen. Hough teki ensimmäisen elokuvaroolinsa Harry Potter ja viisasten kivi -elokuvassa 11-vuotiaana. Taannoin hänet nähtiin naispääosassa elokuvassa Rock of Ages.

Uusimmat