Totuus naisten laihdutuksesta selvitettiin – tulos karua luettavaa

Lifestyle · Stara.fi

Miljoonat ihmiset tekevät vuosittain itselleen ja läheisilleen lupauksen laihduttamisesta. Lähes poikkeuksetta lupaus kuitenkin petetään jossain vaiheessa – usein ilman näkyviä tuloksia. Nyt brittitutkimus on selvittänyt naisten dieettien kestoa ja lopputulosta.

Yli tuhannen naisen tutkimuksen mukaan suurin osa heistä luovuttaa dieettinsä viimeistään viiden viikon, kahden päivän ja 43 minuutin kuluttua sen alkamisesta. 13 prosenttia on laihduttanut yli 13 viikkoa, mutta 19 prosenttia on luovuttanut jo kuukauden jälkeen. Kahdeksan prosenttia onnistui olemaan dieetillä vain viikon ajan ja 16 prosenttia vain seuraavaan päivään.

Brittinainen laihduttaa keskimäärin 2,7 kertaa vuodessa. Keskimäärin elämän ensimmäinen dieetti aloitetaan 26-vuotiaana, mutta jopa kolmannes on laihduttanut ensimmäisen kerran jo 15 – 20-vuotiaana. Laihduttajista lähes kolmanneksen paino on laskun sijaan noussut laihdutuksen aikana keskimäärin parilla kilolla. Vaikeinta on naisten mukaan vastustaa suklaata, perunalastuja, juustoa, leipää ja viiniä. Tutkimuksen tilasi Splenda-makeutusainetta valmistava yhtiö.