Perheväkivalta sai Dolph Lundgrenin kamppailulajien pariin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Ruotsalaissyntyinen näyttelijä Dolph Lundgren nähtiin taannoin lukuisten muiden supertähtien kanssa The Expendables 2 -elokuvassa. Alunperin Rocky IV -menestyselokuvan roolistaan maailmanmaineeseen noussut tähti ei ole onnistunut pysymään A-sarjan näyttelijöiden joukossa.

Nyt 55-vuotias toimintatähti on paljastanut ryhtyneensä harrastamaan taistelulajeja lapsuutensa synkkien tapahtumien johdosta. Dolph Lundgren kertoi The Sun -lehden haastattelussa joutuneensa lapsena isänsä pahoinpitelemäksi, ja tarvinneensa myöhemmin keinon käsitellä traumojaan.

– Isäni oli armeijan upseeri. Hän oli mukava mies, mutta myös väkivaltainen. Kun olin lapsi, hän purki paineitaan minuun. Usein tätä läpikäyneet lapset aloittavat myöhemmin nyrkkeilyn, rugbyn tai karaten käsitelläkseen kokemuksiaan, Lundgren kertoi lehdelle.

– Sen takia minäkin aloitin harrastukseni. En tajunnut sitä silloin. Nykyään olen ymmärtänyt, että päädyin tekemään elokuvia, sillä se oli yksi keino purkaa tuntemuksiani.

Dolph Lundgren muistetaan useista mieleenpainuvista rooleistaan 1980 ja 1990-luvun kulttielokuvissa, kuten Rocky IV, Masters of the Universe, Universal Soldier – Täydellinen sotilas ja Showdown in Little Tokyo. Toimintatähti ei sittemmin ole onnistunut pysyttelemään samanlaisessa maineessa kuin vaikkapa kollegansa Arnold Schwarzenegger tai Sylvester Stallone. Viime vuonna hän kuitenkin palasi valkokankaalle elokuvissa The Expendables 2 ja Universal Soldier: Day of Reckoning.