Vakavia bugeja iPhonessa – näppäinlukko ei estä avaamista

Digi · Stara.fi

Teknologiayhtiö Apple on joutunut viime aikoina useita kertoja korjailemaan laitteissaan ilmenneitä vakavia vikoja ja ohjelmointivirheitä. Bugit ovat aiheuttaneet ongelmia miljoonille käyttäjille karttaskandaalista puhumattakaan. Ongelmat eivät ole vielä ohi.

Applen iOS 6.1 -päivityksen julkaisu ei ole nimittäin sekään mennyt aivan nappiin. Tuoreesta päivityksestä on paljastunut jo aiemmin merkittäviä vikoja, ja nyt on lisäksi paljastunut, että myös nelinumeroisen pääsykoodin ohitus onnistuu päivitetyissä iPhoneissa, Mobiili.fi raportoi.

Vian löytänyt henkilö on luonut asiasta myös opastusvideon. Pääsykoodin ohitus vaatii useampia vaiheita, mutta ei mitään ylivoimaisia toimenpiteitä peruskäyttäjällekään ohjeita seuraamalla. Tekniikassa hyödynnetään mahdollisuutta soittaa hätäpuheluja iPhonen ollessa lukittukin koodilla. Tietojen mukaan vika koskee kaikkia iOS 6.1:een päivitettyjä iPhoneja mallista riippumatta.

Aiemmin iOS 6.1:n osalta paljastui verkko-ongelmia iPhone 4S:ssä, jotka olivat vakavia ainakin brittiläisen suuroperaattorin Vodafonen verkossa. Se varoittikin, ettei käyttäjien kannata päivittää uuteen versioon. Tämän ongelman Apple sittemmin korjasikin nopeasti julkaisemalla iPhone 4S:lle iOS 6.1.1 -päivityksen.

Microsoft puolestaan on kertonut, että Exchange-synkronointi ei toimi iOS 6.1:een päivitettyjen laitteiden kanssa. Ongelmaan ei ole vielä ratkaisua. Lisäksi iPhone-käyttäjät ovat valittaneet akunkeston lyhentymisestä päivityksen jälkeen. Kaiken kaikkiaan iOS 6.1 on ollut hyvin ongelmarikas päivitys. Apple joutunee korjaamaan paljastuneita ongelmia uudella iOS 6.1.2 -korjauspäivityksellä.

Yhteistyössä Mobiili.fi.