Octomom ryhtyi strippariksi – kuvat päätyivät nettiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Neljäntoista lapsen maailmankuulu perheenäiti Octomom, eli Nadya Suleman, on ollut hiljattain julkisuudessa pornovideoidensa ja talousahdinkonsa merkeissä. Vieroitushoidossa huumeiden vuoksi ollut perheenäiti tuhlasi on rahoittanut perheensä elämää muun muassa tekemällä pornovideon.

Aikuisviihdevideon tekemisen jälkeen Octomom on joutunut riisumaan uudelleen ansaitakseen lisää rahaa. Hänet kiinnitettiin taannoin strippariksi West Palm Beachillä sijaitsevaan T’s Lounge -ravintolaan. Nyt kuvia hänen riisumisestaan on päätynyt verkkoon. Strippaamisen lisäksi Octomom on kaupitellut itseään treffiseuraksi nettihuutokaupassa.

38-vuotias Octomom, eli Nadya Suleman, tuli tunnetuksi vuonna 2009 saatuaan ensimmäisenä maailmassa kahdeksan lasta samalla kertaa. Hänellä oli jo ennestään kuusi lasta, joten perheessä vilistää nykyisin peräti 14 pienokaista. Perheen elättäminen on kuitenkin muodostunut ongelmaksi suurten kulujen vuoksi.