Jodie Marsh riisui hoitsuasussa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Brittiläinen kohujulkkis ja kehonrakentaja Jodie Marsh on ollut viime vuosina jatkuvasti julkisuudessa kotimaassaan muun muassa romanttisten suhteidensa takia. Biseksuaaliksi tunnustautunut neito julkaisee myös usein itsestään vähäpukeisia kuvia verkossa.

Nyt 34-vuotias neitokainen on jälleen tarjonnut seuraajilleen silmänruokaa Twitter-palvelussa. Jodie julkaisi otoksen, jossa hänet nähdään minikokoisissa hoitsubikineissä. Kaunotar on ikuistettu otokseen, kun hän oli vasta aloittanut kehonrakentamisen.

– Tämä otos on otettu silloin, kun aloitin treenaamisen ja tein pienen kuvaussession minilihasteni kanssa, kirjoitti Jodie Marsh blogiinsa.

Uhkea silikonikaunotar julkaisi myös muita otoksia blogissaan. Eräässä niistä hänet nähdään kissansa kanssa. Toisessa kuvassa Marsh poseeraa illansuussa kameralle pelkissä ministringeissä ja toivottaa kuvatekstissä faneilleen hyvää yötä.

Jodie Marsh tunnetaan Britanniassa mallintöistään, mutta hän juonsi myös omaa Totally Jodie Marsh -realityohjelmansa. Vuonna 2006 hän oli mukana julkkisten Big Brother -ohjelmassa ja aiheutti talossa paljon riitoja. Marsh sijoittui taannoin toiseksi, kun plastiikkakirurgiaan keskittynyt verkkojulkaisu Good Surgeon Guide järjesti äänestyksen Britannian rumimmasta julkkiksesta. Lisäksi hän niitti menestystä liian suurten rintojen äänestyksessä.