HIM julkaisee huhtikuussa uuden Tears On Tape -levyn

Viihdeuutiset · Stara.fi

HIM-yhtyeen albumi Tears On Tape julkaistaan huhtikuussa. Yhtyeen kahdeksannen studioalbumin maailmanlaajuinen julkaisu tapahtuu samanaikaisesti 26. huhtikuuta Ensimmäinen single tulevalta levyltä on nimeltään Into The Night.

– Uusi levy on mahtava rock albumi ja olemme erittäin innoissamme yhteistyöstämme HIM:in kanssa, iloitsee Universal Musicin toimitusjohtaja Jarkko Nordlund.

Tears On Tape on äänitetty Suomessa Finnvox Studiolla. Tuottajana on toiminut aiemminkin HIM-yhtyeen kanssa yhteistyötä tehnyt Hiili Hiilesmaa ja miksaajana puolestaan Tim Palmer.

Kiertue Tears On Tour lähtee liikkeelle levynjulkaisun yhteydessä ja sisältää esiintymisen muun muassa Britannian maineikkaassa Download Festival -tapahtumassa. Suomessa karismaattinen Ville Valo kumppaneineen nähdään 6. heinäkuuta Turun Ruisrockissa ja 27. heinäkuuta Oulun Qstock-festivaaleilla.