Jennin jättirinnat tekivät hyvää – vain roudarinteippiä peittona

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailmankuulusta The Jersey Shore -ohjelmasta kuuluisuudeksi noussut Jennifer ”Jenni” Farley tunnetaan myös Jwoww-nimellä. Realitytähti on luonut jo menestyneen bisnesuran, sillä hän on julkaissut muun muuassa oman hajuveden ja bikinimalliston.

Jenni ”Jwoww” Farley tekee nykyisin uutta realitysarjaa kollegansa Snookin kanssa. Hänellä on kuitenkin aikaa myös yhteiskunnalliselle vaikuttamiselle, ja nyt Jenni onkin osoittanut tukensa homovähemmistön hyväksi. Hän nimittäin poseerasi NO H8 -kampanjassa rinnat ainoastaan roudatinteippiä peittonaan.

Jwoww sai viime vuoden syyskuussa Playboy-lehdeltä 400.000 dollarin tarjouksen alastonkuvissa poseeraamisesta. Hän joutui kuitenkin perumaan suunnitelmansa, sillä realityohjelman sopimus ei antanut mahdollisuutta nakukuviin. Jwoww koki ystävineen äskettäin järkytyksen, kun huippusuosion saavuttanut Jersey Shore -sarja päätettiin lopettaa.