Salainen suunnitelma paljastui: Google aikoo syrjäyttää Spotifyn

Digi · Terhi Piiroinen

Spotify on yksi käytetyimmistä internetin musiikkipalveluista. Ruotsalaisten kehittämässä palvelussa voi kuunnella musiikkia suoratoistona internetistä lähes kaikissa Euroopan maissa ja Yhdysvalloissa.

Nyt hakukonejätti Google on laatinut salaisen suunnitelman Spotifyn syrjäyttämiseksi. Spotify avattiin yleiseen käyttöön vuonna 2008 ja se on kymmenien miljoonien musiikinkuuntelijoiden käytössä päivittäin.

Internetin superfirma Google on kuitenkin päättänyt napata siivunsa myös on musiikkibisneksen puolelta. Guardian-lehden mukaan Google on jo tovin suunnitellut omaa online-musiikkipalvelua, joka on tarkoitus lanseerata tämän vuoden aikana. Google on jo aloittanut neuvottelut levy-yhtiöiden kanssa.

Kaikessa hiljaisuudessa rakennetun verkossa toimivan musiikkipalvelun on tarkoitus kasvaa maailman suurimmaksi. Tämä ei liene ongelma – omistaahan Google jo YouTubenkin, jota kerää päivittäin yli 800 miljoonaa käyttäjää.

Lehti kertoo, että suuret levy-yhtiöt ovat jo aloittaneet neuvottelut Googlen kanssa. Levy-yhtiöiden edustajat myöntävät, että ylivoimaisesti suosituimman hakukoneen käyttäjämäärä on jo nyt vertaansa vailla.

– Google pystyy tekemään uudesta online-musiikkipalvelusta todellisen menestystarinan. Voimme saada Googlen kautta kaikista eniten kuuntelijoita, ja he tulisivat palveluun täysin laillisia reittejä pitkin. Siitä olisi suuri apu myös musiikkibisnekselle yleensä, sähköisen kaupankäynnin päällikkö Francis Keeling Universal Music Groupista kertoi The Guardianille.

Myös Applen on otaksuttu suunnittelevan omaa online-musiikkipalvelua. Spotifyn lisäksi vastaavanlaista palvelua tarjoavat Deezer ja Rdio. Palvelut ovat yleensä ilmaisia, mutta ilman mainoksia soivan version saa yleensä alle kympin kuukausimaksulla.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat