Nainen nousi Mount Everestin huipulle kaksi kertaa viikossa!

Ohhoh! · Stara.fi

Vuorikiipeilijöitä pidetään yleensä mittaamattoman rohkeina ja päättäväisinä henkilöinä. He kykenisivät kuitenkin vain harvoin suorituksiinsa ilman apuvoimaa. Esimerkiksi Mount Everestin huipulle pääsemiseen tarvitaan paikalllisten vuoristo-oppaiden, eli sherpojen apua.

Nyt eräs naispuolinen sherpa on tehnyt historiallisen saavutuksen, joka jättää varjoonsa suurimman osan länsimaisten vuorikiipeilijöiden saavutuksista. 29-vuotias Chhurim Sherpa nousi nimittäin 8.848 metriä korkealle Mount Everestin huipulle kaksi kertaa – viikon sisällä! Saavutuksellaan hän on nyt päässyt Guinnessin ennätystenkirjaan.

– Olen erittäin onnellinen tästä tunnustuksesta. halusin, että tämä ennätys on nepalilaisen naisen nimissä ja olen siitä hyvin ylpeä, Chhurim Sherpa kertoi uutistoimisto AP:lle.

Chhurim Sherpa nousi ensin huipulle normaalisti ja palasi sieltä hyvin ansaitulle levolle perusleiriin. Jo alle viikon kuluttua hän lähti kuitenkin nousemaan huipulle uudelleen ja onnistui siinä. Ensimmäinen nepalilainen nainen nousi huipulle vuonna 1993, mutta hän menehtyi laskeutuessaan.