Julkkisten Big Brother Suomeen – julkkisten täytyy itse hakea mukaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kansainvälisen Big Brother -formaatin myötä ohjelmasta on jo vuosien ajan saatu seurata maailmalla myös versiota, jossa suurin osa asukkaista on jonkin tason julkkiksia. Nyt tämä versio nähdään viimein myös Suomessa.

Suomen ensimmäinen Julkkis Big Brother alkaa ensi syksynä Subilla. BB-talossa tullaan silloin näkemään joukko kotimaisia julkkiksia. Sub kertoi tänään tulevasta ohjelmasta ja samalla paljasti, että suomalaisjulkkisten tulee itse hakea mukaan ohjelmaan. Haku on jo alkanut.

– On hienoa, että pääsemme viimein toteuttamaan vannoutuneiden fanien pitkäaikaisen toiveen BB:n julkkisversiosta. Haemme julkkisten joukosta suuria persoonallisuuksia, jotka ovat valmiita heittäytymään ja pistämään itsensä likoon BB-talossa, kuvailee ohjelman tuottaja Mikko Räisänen Endemol Finlandista.

Britanniassa julkkisten Big Brotherin asuikkaina on vuosien varrella nähty muun muassa Pamela Anderson, Brigitte Nielsen, Dennis Rodman, Ivana Trump, La Toya Jackson, Stephen Baldwin, Tara Reid ja Heidi Montag. Ylivoimaisesti suurin osa asukkaista on kuitenkin ollut niin sanottuja julkkistyrkkyjä, jotka ovat yrittäneet tehdä läpimurtoaan ohjelmassa.

Julkkis Big Brother alkaa syksyllä Subilla. Ohjelman tuottaa Endemol Finland Oy. Ohjelman esitysajankohta, juontaja ja asukkaat julkistetaan myöhemmin.

Uusimmat