IL Kiinteistökuningatar Kaisan luksuselämästä: Kymppitonneja ulosotossa!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaiset ovat viime aikoina saaneet seurata television välityksellä erään kotimaisen kiinteistövälittäjän arkea niin siviilissä kuin työssäkin. Työskenteleminen kiinteistövälitystä harjoittavan yhtiön johdossa on vielä varsin normaalia, mutta yksityiselämään on mahtunut luksusta. Ainakin kameran edessä.

Kyseessä on Kaisa Liski, eli niin sanottu Kiinteistökuningatar. Hän kertoi äskettäin haastattelussa käyttävänsä arkensa pyörittämiseen jopa 10.000 euroa kuukaudessa Nyt Iltalehti kuitenkin paljasti, että Liskillä on peräti 20.000 euroa ulosotossa ja että mukana on jopa seitsemän euron summia.

Kiinteistökuningatar Kaisa saapui kotimaisiin televisioruutuihin Liv-kanavalla vuonna 2011. Ohjelma aiheutti välittömästi vilkasta keskustelua niin katsojien kuin muiden kiinteistövälittäjienkin keskuudessa.