Nicki Minaj videolla kuin koulutyttö: ”Seksiä, paljasta pintaa, suudelmia”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Naisräppäri Nicki Minaj on viime aikoina kuvannut High School -kappaleensa musiikkivideota. Kappaleen videolla esiintyy hänen lisäkseen naisen hyvä ystävä räppäri Lil Wayne. Aiemmin video oli esillä, kun Nickin rinta pullahti esiin kesken kuvausten.

Musiikkivideolla parivaljakko antaa viitteitä odotettua intiimeimmistä väleistä, sillä heidät nähdään videolla lukiorakastavaisina. Nicki ja Lil Wayne antautuvat musiikin tunnelmissa varsin lemmekkäisiin kohtauksiin, joissa he harrastavat seksiä keskenään. Parin välillä nähdään siveluä, paljasta pintaa ja suudelmia.

Kuva: Twitter
Kuva: Twitter

Naisräppäri avautui videon kuvauksista The Sun -lehdelle. Hänen mukaansa Lil Wayne oli niiden aikana täydellinen etelän herrasmies, jota hän joutui suorastaan käskemään koskea itseensä. Hän myös kehui miesräppärin seksikkyyttä videolla.

– Hän näyttää taideteokselta tatuointiensa ansiosta. Se on niin seksikästä, mustaa ja kaunista, kertoi Nicki haastattelussa.

30-vuotias Nicki Minaj tunnetaan värikkäästä ja ristiriitaisesta julkisuuskuvastaan, jonka keskiössä ovat mauttomaksikin väitetty pukeutumistyyli ja suorasukaiset rap-lyriikat. Monet naisen fanit tietävät hänen useista alter egoistaan, joita hän korostaa muun muassa omaksumillaan aksenteilla ja vaatetuksella. Minaj työskentelee parhaillaan American Idol -laulukilpailun tuomaristossa Mariah Careyn, Randy Jacksonin ja Keith Urbanin kanssa.

Uusimmat