Arvostelu: Oblivion

Elokuvat · Tim Isokivi

Vuonna 2077 Maapallo ei ole enää entisensä. 60 vuotta aiemmin hyökänneet avaruusolennot tuhosivat Kuun, mikä puolestaan aiheutti tuhoisia luonnonmullistuksia planeetan pinnalla. Suurin osa ihmisistä on paennut armottomia olosuhteita jättiläismäiselle Tet-avaruusasemalle ja Jupiterin Titan-kuuhun.

Jack Harper (Tom Cruise) on yksi viimeisistä maapallolla asuvista ihmisistä. Yhdessä rakastettunsa Victorian (Andrea Riseborough) kanssa hän huolehtii viimeisiä luonnonvaroja keräävistä valtavista koneista ja maastoa partioivista roboteista.

Raunioita asuttavien alien-armeijoiden rippeiden lisäksi Jackille aiheuttavat päänvaivaa oudot unet, joissa esiintyy hänelle aikaisemmin tuntematon nainen (Olga Kurylenko). Maahan yllättäen putoava avaruusalus ja sen henkiinjäänyt matkustaja käynnistävä tapahtumaketjun, jonka seurauksena Jack joutuu kyseenalaistamaan koko käsityksensä todellisuudesta.

Oblivionin ohjaaja, myös Tron: Perintö -elokuvasta vastannut, Joseph Kosinski on kertonut kyseessä olevan kunnianosoitus 1970-luvun yhteiskunnallisia teemoja käsittelevälle, pohdiskelevalle science fictionille. Oblivion tuntuu todellakin olevan parsittu kokoon lähes täysin muiden scifi-elokuvien elementeistä. Mukana on hieman Apinoiden Planeettaa, 2001: Avaruusseikkailua, Wall-E -animaatioelokuvaa, parin vuoden takaista Moon-elokuvaa ja Matrixia.

Ikävä kyllä, Oblivion ei yllä esikuviensa tasolle. Elokuva on toki silmiä hiveilevän komeaa katseltavaa, mutta jää suurista teemoista huolimatta sisältään ontoksi. Tekijät ovat myös tuntuneet luulevan, että pelkkä hidas tempo tekee elokuvasta syvällisen kokemuksen. Oblivion tuntuu nimittäin käynnistyvän todella hitaasti, ja yli kaksituntiseen kestoon mahtuu runsaasti tarpeettoman puuduttavia kohtauksia.

Näyttelijäpuolelta Oblivion on pitkälti Tom Cruisen oma show. Elokuvan naispääosissa nähtävien Andrea Riseboroughin ja Olga Kurylenkon roolit jäävät todella pintapuolisiksi, ja Morgan Freeman tuntuu toistavan tismalleen saman vanhan viisaan miehen roolinsa, jonka hän on tehnyt jo kymmeniä kertoja.

Oblivion ei tiedä, haluaisiko se olla pohdiskeleva tieteiseepos vai suurelle yleisölle suunnattu toimintaseikkailu, onnistumatta kummallakaan saralla. Tarinassa olisi potentiaalia oikeasti hyvään science fiction -elokuvaan, mutta elokuva on tukittu aivan liian täyteen eri elementtejä tehden siitä lähinnä hölmön sillisalaatin. Aina suurempi ei ole parempaa.

Lajityyppi: Toiminta, seikkailu, sci-fi, jännitys



Ohjaaja: Joseph Kosinski



Pääosissa: Tom Cruise, Morgan Freeman, Olga Kurylenko, Nikolaj Coster-Waldau, Andrea Riseborough, Melissa Leo, Zoe Bell



Ensi-ilta: 12.4.2013



Kesto: 2h 04 min



Ikäraja: 12

Pisteet 2/5