Realitytähti The Situation saa oman realitysarjan

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Runsaasti kohua herättäneen The Jersey Shore -ohjelman tähdet ovat sarjan myötä nousseet seuratuiksi julkkiksiksi. Useat sarjan tähdistä ovat jo saaneet omat realitysarjansa, mutta sen päätähdeksikin luonnehdittu Mike “The Situation” on vielä jäänyt odottelemaan henkilökohtaista televisiouraansa.

Nyt asiaan on kuitenkin tulossa muutos. The Situation kuvaa parhaillaan omaa sarjaansa, joka keskittyy tähden perhe- ja bile-elämään New Jerseyn esikaupunkialueella. TMZ-verkkosivuston mukaan Mike on vuokrannut tuotantoa varten kodin, joka sijaitsee aivan hänen entisten Jersey Shore -tovereidensa, Nicole ”Snooki” Polizzin ja Jenni ”JWoww” Farleyn oman realitysarjan kuvauspaikkana toimivan talon vieressä.

Uuden realitysarjan toisena tähtenä nähdään Mike ”The Situationin” nuorempi sisar Melissa, joka oli mukana jo osassa Jersey Shoren jaksoista. Myös tähden isoveljet Frank ja Marc tulevat todennäköisesti näyttäytymään miehen omassa sarjassa.

Viime vuoden lopulla Situation-nimeä haettiin tavaramerkiksi, mutta hakija ei ollut Sorrentino. Tavaramerkki halutaan rekisteröidä alushousujen ja muiden vaatteiden merkiksi. 28. joulukuuta jätetyn toisen hakemuksen takana on Sorrentinon veljen omistama pornoalan yritys. Toisen hakemuksen on jättänyt Vadio LLC -niminen yhtiö. Jos hakemukset päätyvät rekisteriin, ei The Situation itse voi enää ryhtyä kauppaamaan esimerkiksi paitoja ja alusvaatteita lempinimellään ilman tavaramerkin haltijan lupaa.