Kohuväite: Michael Jackson olikin pelkkä kaksoisolento

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kolme vuotta sitten edesmennyt poplegenda Michael Jackson nousee edelleen aika ajoin otsikoihin uusien paljastusten merkeissä. Opiaatteihin addiktoituneen viihdetähden kerrottiin taannoin asennuttaneen itseensä Narcan-nimisen lääkeimplantin, jolla hän toivoi pääsevänsä eroon riippuvuudestaan.

Jacksonin lapset ja äiti parhaillaan vaativat keikkapromoottori AEG Liveltä kymmenien miljardien dollarien korvauksia, sillä heidän mukaansa promoottorien toimet johtivat tähden kuolemaan. Nyt Jacksonin perhe on myös vakuuttunut, että AEG Live palkkasi Michaelin kaksoisolennon esiintymään julkisuudessa tämän nimissä ennen tähden kuolemaa vuonna 2009.

Daily Mail -lehden mukaan Paris ja Prince Jackson sekä heidän isoäitinsä ovat palkanneet etsiviä jäljittämään Jacksonin kaksoisolennon. He uskovat, että kaksoisolentoa käytettiin ainakin maaliskuussa 2009 Lontoon O2 -areenalla järjestetyssä lehdistötilaisuudessa. Perhe epäilee kaksoisolennon esiintyvän myös videoilla, joissa popin kuningas harjoittelee jäähyväiskiertueensa tanssiliikkeitä.

Jacksonin lasten ja isoäidin kaksoisolentoteorialle löytyy kannattajia. Kehonkielen asiantuntija Bianca Cobb kertoi Fox News -kanavalle uskovansa, ettei videoilla esiintyvä mies ole Michael Jackson. Cobbin mukaan tanssiharjoituksissa esiintyvän miehen liikkeet ovat ylväämpiä ja ”pomppivampia”, kuin Michaelin vastaavat.

Äskettäin Michael Jacksonin Los Angelesissa sijaitseva kuolinkoti myytiin 18,1 miljoonan dollarin hintaan. Poptähti vuokrasi ranskalaistyylistä kartanoa viimeisinä elinkuukausinaan Ed Hardy -vaatemerkin johtajalta Hubert Guezilta 100.000 dollarin kuukausihintaan. Kodista on tullut fanien pyhiinvaelluspaikka, ja se onkin samalla merkittävä osa musiikkihistoriaa.