Nicki Minaj sai merkittävän elokuvaroolin – Kate Upton salarakkaana

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Naisräppäri Nicki Minaj on kuvasi hiljattain High School -kappaleensa lemmekkäillä kohtauksilla varustettua musiikkivideota. Nyt laulajatar on kiinnitetty tähän mennessä suurimpaan elokuvarooliinsa.

Nicki on loppusuoralla elokuvaneuvotteluissa, joiden myötä hänen on tarkoitus tehdä roolisuoritus Cameron Diazin aisaparina tulevassa The Other Woman -elokuvassa. Laulajatar tekee elokuvaroolissaan debyyttisuorituksen valkokankailla, vaikkakin hän on lainannut aiemmin ääntään Ice Age -elokuvaan.

Popparin roolihahmo on Cameron Diazin naisassistentti, joka on ollut kolme kertaa naimisissa. Elokuvan ohjaa Nick Cassavetes ja tarinassa nähdään salarakastajaa esittävä povipommi Kate Upton.

30-vuotias Nicki Minaj tunnetaan värikkäästä ja ristiriitaisesta julkisuuskuvastaan, jonka keskiössä ovat mauttomaksikin väitetty pukeutumistyyli ja suorasukaiset rap-lyriikat. Monet naisen fanit tietävät hänen useista alter egoistaan, joita hän korostaa muun muassa omaksumillaan aksenteilla ja vaatetuksella. Minaj työskentelee parhaillaan American Idol -laulukilpailun tuomaristossa Mariah Careyn, Randy Jacksonin ja Keith Urbanin kanssa.