Facebook tuhoaa ihmissuhteita – avioerojuristit tehokäyttäjiksi

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Uutisoimme äskettäin kuinka maailman suurin yhteisömedia Facebook voi muiden sosiaalisten medioiden tavoin ajaa käyttäjänsä hulluksi, ja yliopiston tutkijat olivat huomanneet potilaissaan psyykkisiä oireita riippuvuudesta internetiin ja virtuaalisiin ihmissuhteisiin.

Valitettavasti toinen tuore tutkimus osoittaa, että sen lisäksi että olemme vaarassa menettää Facebookin kanssa järkemme, voi se tuhota samaan syssyyn myös ihmissuhteemme. Facebook saattaa tehdä lähipiiriläisten suhteelle usein enemmän hallaa kuin hyvää.

Peräti 80 prosenttia avioerojuristeista käyttää Facebookissa julkaistuja juttuja ja tapahtumia todisteinaan. GotJuice.co.uk-sivuston edustaja Mark Hall kertoi Femail Firstille, että ihmisten yksityisyysasetukset ovat sosiaalisessa mediassa liian löyhiä. Etenkin kielletyistä aiheista ja asioista kertominen tai kännikuvien julkaiseminen koko maailmalle on tuhoon tuomittua toimintaa, mikä saattaa vaikuttaa käyttäjänsä tulevaisuuteen vielä pitkään – etenkin uusia ihmissuhteita luodessa.

Hall vinkkaa kaikille Facebookin käyttäjille, että kannattaa aina harkita tarkkaan mitä sivuillaan julkaisee. Lisäksi lähipiiri kannattaa pitää erillään yhteisömedian kuohuista ja selvittää asiat heidän kanssaan kasvotusten.