Amanda Bynes kävi kauneusleikkauksessa – vaatii poistamaan vanhat kuvansa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltalainen näyttelijätär Amanda Bynes on viime aikoina ansioitunut sekoilun lisäksi rohkeiden nettikuvien julkaisussa. Tähti laittoi viimeksi Twitter-blogiinsa kuvia, joissa hän oli ilman rintaliivejä. Nyt näyttelijä paljastaa käyneensä kauneusleikkauksessa.

Kuva: Twitter
Kuva: Twitter

Amanda Bynes on pyytänyt kaikkia lehtiä ja julkaisuja poistamaan hänen vanhat valokuvansa, sillä neitokainen kertoo näyttävän nykyään paljon paremmalta kauneusleikkauksen ansiosta.

Nainen paljasti käyneensä nenäleikkauksessa. Samalla hän twiittaa, että kirurgin veitsen alla vieraileminen on ollut hänen itsetuntoaan kaikista eniten kohottanein kokemus. Amandan tarkoituksena ei ollut alun perin paljastaa leikkaussalaisuuttaan kenellekään.

Kuva: Twitter
Kuva: Twitter

27-vuotias Amanda Bynes tunnetaan näyttelijänä, televisiojuontajana, laulajana ja muotisuunnittelijana. Hänen suosituimpia elokuviaan ovat muun muassa She’s The Man, Hairspay ja Easy A. Viime vuosina neitokainen on keskittynyt elokuvauransa sijaan muotimaailmaan, sillä hänet tunnetaan myös vaatesuunnittelijana.