Poptähti Rita Ora ryhtyi malliksi – allekirjoitti rahakkaan sopimuksen

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Brittiläinen popkaunotar Rita Ora otti vastikään itselleen uuden tatuoinnin, jossa hänen niskaansa ikuistettiin kyyhkynen. Neito teki vuorostaan tatuointitaiteilija Bang Bangille oman version kauniista linnusta.

Nyt 22-vuotias Rita on allekirjoittanut rahakkaan sopimuksen megatähti Madonnan kanssa. Neitokainen tullaan näkemään muoti-ikonin Material Girl -vaatemalliston keulakuvana. Hän saa pestistään huiman 500.000 punnan, eli 620.000 euron, palkkion.

Laulajatar on jo kuvannut mainoskuvia brändin seuraavaan kampanjaan. Madonnan tiimiin pääseminen saattaa auttaa Oraa lyömään itsensä lopullisesti läpi Yhdysvaltojen markkinoilla. Supertähden Lourdes-tytär on ollut Ritan fani jo pitkään, ja vakuutti äitinsä uudesta kyvystä.

– He tapasivat MET-gaalassa New Yorkissa viime viikolla. Madonna ihaili Ritan asennetta ja teki ideasta totta. Rita tarttui tilaisuuteen, koska hän on popin kuningattaren suuri fani, kertoi lähde The Sun -lehdelle.

Aiemmin Material Girl -malliston malleina on nähty nuoret kaunottaret Kelly Osbourne, Georgia May Jagger ja Taylor Momsen. 1980-luvulta vaikutteita ottanutta vaatemerkkiä myydään Macy’s-kaupoissa Yhdysvalloissa.