Amanda halutaan holhoukseen – sekoilut olivat liikaa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltalainen näyttelijätär Amanda Bynes rypee julkisuudessa kohusta toiseen. Äskettäin entinen teinitähti pidätettiin ja toimitettiin sairaalaan psykiatrista arviointia varten.

Vaikka Bynesin asianajaja vakuutti äsken Amandan olevan kunnossa, tahtovat tähden vanhemmat ottaa tyttären kontrollinsa alle. Amanda Bynesin vanhemmat ovat päättäneet ryhtyä 27-vuotiaan tyttärensä holhoojiksi.

Vanhemmat tahtovat hoitaa niin naisen raha-asiat kuin henkilökohtaiset tarpeet, liittyen lähinnä tähden mielenterveysongelmiin. Amandan asuinpaikka kuitenkin tuottaa vanhemmille vaikeuksia määräysvallan saamisessa.

Amanda asuu nimittäin nykyään New Yorkissa, jonka laki antaa täysi-ikäisen itse päättää holhoojasuhteistaan. Mikäli entinen teinitähti asuisi edelleenkin kotinurkillaan Kaliforniassa, olisi holhouspakon perustaminen Amandan vanhempien mukaan lähes läpihuutojuttu. Eniten vanhempia huolestuttaa neitokaisen ympärillä vellova mediamyrsky. Lisäksi he epäilevät tyttärensä sairastavan skitsofreniaa, Radar Online raportoi.



Uusimmat