BBC ihmettelee: ”Miksi suomalaisvauvat nukkuvat pahvilaatikoissa?”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa on jo vuosikymmenien ajan ollut käytössä äitiyspakkaus, jonka lähes kaikki ensikertalaiset äidit ottaa vastaan rahankorvauksen sijaan. Kyseessä on sananmukaisesti äitiyspakkaus, joka sisältää esimerkiksi vaatteita, peiton, hiusharjan, kynsisakset ja muuta tarpeellista.

Kuva: Stara
Kuva: Stara

Äideillä on ollut jo pitkään tapana, että tuotteet sisältävä pahvilaatikko otetaan käyttöön vauvan ensimmäisenä nukkumispaikkana. Laatikkoon on lisäksi myynnissä lukuisia lisävarusteita, joilla siitä saadaan kehdon näköinen.

Nyt suomalainen tapa kuitenkin hämmästyttää brittejä, sillä BBC ihmettelee tuoreessa artikkelissaan suomalaisten tapaa nukuttaa lapsia pahvilaatikoissa sosiaaliluokkaan katsomatta. Yleisradioyhtiö muistaa mainita, että lapsikuolleisuus on Suomessa maailman pienimpiä. BBC muistuttaa, että äitiyspakkauksen varjolla odottavat äidit saadaan tehokkaammin neuvolan tarkastuksiin ja terveydenhuollon piiriin.

Kuva: Stara
Kuva: Stara