Amanda Bynes uhkaa haastaa toimittajia oikeuteen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kohukaunotar Lindsay Lohan päätyi juuri onnellisesti vieroitushoitoon, ja sen jälkeen julkisuudessa ryvettynyt Amanda Bynes on nostettu mediahuomion keskipisteeksi. Hänet tunnetaan esimerkiksi tähtikollegoidensa julkisesta tylyttämisestä.

Amanda Bynes on itse vastannut kohuun pyytämällä median edustajia ottamaan häneen henkilökohtaisesti yhteyttä sen sijaan, että he luottaisivat lähteiden kertomuksiin. Mikäli lehdistö ei noudata neitokaisen käskyä, uhkaa hän haastaa kaikki väärin käyttäytyvät median edustajat oikeuteen.

Pari päivää sitten asunnostaan häädön saanut ja sitä ennen huumepiipun kerrostalosta heittämisestä pidätetty Amanda Bynes on tylyttänyt viime aikoina Twitterissä monia julkkiksia. Hänen haukkujensa kohteeksi ovat joutuneet muun muassa Jay-Z, Lindsay Lohan, Rihanna ja Courtney Love. Lisäksi hän haukkui In Touch -lehden toimittajan, koska hän oli julkaissut Bynesistä photoshopatuksi kuvaksi väitetyn otoksen lehden sivuilla.

Uusimmat