Johnny Depp on 80-luvun seksikkäin näyttelijäkomistus

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

80-lukulainen Hollywood-tuotanto vilisi takatukkia, pitkävartisia tennareita ja revittyjä farkkuliivejä. Monen teinitytön unelmana oli tuolloinkin tavata ihailemansa elokuvakomistus. Nyt britit ovat saaneet valita aikakauden seksikkäimmän näyttelijämiehen.

bang_johnnydepp_08122010.png

Titteli annettiin kauriinsilmäiselle Johnny Deppille, joka nousi 80-luvulla suosioon 21 Jump Street -televisiosarjan myötä. Hän esiintyi sittemmin elokuvissa Saksikäsi Edward ja Sleepy Hollow sekä tähditti The Pirates of Caribbean -elokuvasarjaa. 49-vuotias mies on nykyisin varattu, sillä hänen on kerrottu seurustelevan Amber Heardin kanssa.

Listauksessa kuumimpien kasarikomistusten joukkoon pääsivät myös Top Gun -tähti Tom Cruise, Richard ”Pretty Woman” Gere, Keanu Reeves ja Tähtien sodan Han Solona nähty Harrison Ford. Brittien mielestä 80-luvun paras romanttinen komedia oli Patrick Swayzen tähdittämä Dirty Dancing – kuuma tanssi.

Tämän hetken kovimmaksi miestähdeksi valittiin Ryan Gosling, jonka suosion uskotaan kestävän parhaiten aikaa. Mies on nähty luonnerooleissa esimerkiksi elokuvissa Notebook – Rakkauden sivut ja Drive. Myös Ryan Reynoldsille, Daniel Radcliffelle, Channing Tatumille ja Elijah Woodille povattiin Cineworld-yrityksen kyselyssä pitkää uraa, uutisoi Daily Mail -sivusto.

Uusimmat