Playboy halusi Amanda Bynesin – ei onnistunut

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Yhdysvaltalainen kohukuningatar Amanda Bynes on nuoresta iästään huolimatta jatkuvasti lööppien kohteena sekoilujensa ansiosta. Taannoin hänen vanhempansa suunnittelivat ottavansa 27-vuotiaan tyttärensä takaisin holhoukseen.

Ongelmistaan johtuen Amanda on nyt myös tyrmännyt erään houkuttelevan työtarjouksen. Bynesille tarjottiin kokopäivätyötä Playboy-radiolta, mutta tähti ei ollut tehtävästä innoissaan, sillä hän aikoo kuuleman mukaan keskittyä uuteen debyyttialbumiin.

Musiikkiurasta haaveileva kaunotar olisi saanut mahdollisesti vuoden sopimuksen tunnin kestävästä omasta radio-ohjelmasta. Suostuessaan pestiin hän olisi saanut tuottajan auttamaan sisällöntuotannossa ja oman autokuskin, jonka kyydissä hän olisi päässyt joka aamu töihin.

– Haluan tehdä show’n, mutta en voi, koska äänitän albumia! Menen heidän ohjelmaansa haastatteluun, kun mainostan levyä, kertoi Amanda TMZ-sivustolle.

Tähden vanhempien taannoinen holhousajatus ei välttämättä heti ota tulta alleen. Amanda asuu nimittäin nykyään New Yorkissa, jonka laki antaa täysi-ikäisen itse päättää holhoojasuhteistaan. Mikäli entinen teinitähti asuisi edelleenkin kotinurkillaan Kaliforniassa, olisi holhouspakon perustaminen Amandan vanhempien mukaan lähes läpihuutojuttu.