Matti Nykänen 50 vuotta: ”Jokainen tsäänssi on mahdollisuus”

Viihdeuutiset · Stara.fi

17. heinäkuuta 50 vuotta täyttävä mäkilegenda Matti Nykänen julkaisee juhlan kunniaksi uunituoreen Jokainen tsäänssi on mahdollisuus -nimisen kappaleen, joka sisältää Matin elämänviisauksia ja iskevän kertosäkeen.

Kappale tulee digitaalisesti myyntiin keskiviikkona 19. kesäkuuta. Albumi on tulossa markkinoille loppusyksystä. Matti juhlii syntymäpäiväänsä juhlakeikalla Harry’s Barissa Jyväskylässä.

Seuraavaksi Nykänen nousee lavalle juhannuksena Asikkalan Jenkkapirtissä ja Virroilla Hiekkarannan lavalla sekä Lappajärven Halkosaaressa. Ennen synttärikeikkaa Nykänen ehtii myös lomailla puolentoista viikon ajan.

Nykänen on voittanut mäkihyppääjän urallaan viisi olympiamitalia, 14 maailmanmestaruusmitalia, neljä maailmancupin kokonaiskilpailun voittoa ja 46 osakilpailuvoittoa. Suomessa vain kaksi urheilijaa, Matti ja Rautavaara, ovat saaneet olympiakullan lisäksi ansainneet kultalevyn musiikistaan.