Cheek julkaisee syyskuussa uuden levyn

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen suosikkiräppäri Cheek julkaisee uuden Kuka muu muka -albuminsa 20. syyskuuta. Levyn ensimmäinen single Jossu komeilee tällä hetkellä sekä Spotifyn että single- ja latauslistan kärkipaikalla. Seuraava single Timantit on ikuisia julkaistaan elokuussa.

– Timantit on ikuisia liikkuu ihan uusilla tasoilla. Olen todella innoissani, että saan luoda uutta musaa taas jengille, Cheek kertoo.

YouTubessa Jossu-videota on katsottu jo lähes miljoona kertaa. Biisi on tämän vuoden YleX Kesäkumibiisi. Myös keikkarintamalla on kiireistä, sillä Cheek tekee kesän aikana 48 keikkaa.

– Samalla kun kierretään ympäri Suomea niin kirjoitan ja äänitän uutta albumia. Hyvä noste ja fiilis ruokkii tekemistä molemmilla rintamilla, Jare sanoo.

Cheek nähdään syksyllä myös kahdessa loppuunmyydyssä konsertissa Helsingin Jäähallissa. Kaksituntisen keikan aikana kuullaan kattava läpileikkaus Cheekin koko uran suurimmista hiteistä. Konserteissa on mukana livebändi ja yllätysesiintyjiä. Cheekin viime huhtikuussa julkaistu albumi Sokka irti on myynyt yli 53.000 kappaletta. Cheek on myynyt uransa aikana yhteensä yli 150.000 albumia.