Johnny Depp on puoliksi sokea: ”Kaikki on hyvin sumuista”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Viisikymmentä vuotta kesäkuun alussa täyttänyt Hollywoodin todellinen näyttelijäkomistus ja naisten märkä päiväuni Johnny Depp nousi kuuluisuuteen debyyttielokuvastaan Painajainen Elm Streetillä vuonna 1984. Nyt mies on paljastanut, että hänen vasen silmänsä on ollut lähes sokea syntymästä saakka.

Johnny Depp tunnetaan näyttelijäuran lisäksi myös muusikkotaustastaan sekä omintakeisesta tyylistään, johon usein kuuluu hattu ja aurinkolasit. Nyt Pirates of the Caribbean merirosvotähti on paljastanut syyn siihen, miksi hän pukeutuu mielellään tummennettuihin linsseihin.

– Olen periaatteessa vasemmalta silmältäni sokea kuin lepakko. Kaikki on hyvin, hyvin sumuista. En ole koskaan nähnyt täydellisesti, hän kertoi Rolling Stone -lehden kesäkuun numerossa.

Valitettavasti Depp joutuu painimaan vaivansa kanssa iäti, sillä sitä ei pystytä korjaamaan edes leikkauksella. Johnny Depp on äänestetty usein näyttelijämaailman komeimmaksi mieheksi. Hän on vetänyt naisten jalat veteliksi tunnetuissa elokuvarooleissaan jo vuosikymmenten ajan, ja niistä suosituimpia lienevät Cry-Baby, Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa, Saksikäsi Edward sekä monet muut Tim Burtonin ohjaamat mielikuvitukselliset elokuvat.

Uusimmat