Miljoonia tienaavalla poptähdellä ei ole kotia – asuu studiossa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

The Black Eyed Peas -tähti Will.i.am on paistatellut kyseenalaisissa otsikoissa jäätyään kiinni törkeästä biisivarkaudesta. Hiljattain hän peruutti osallistumisensa työttömiä brittinuoria varten kaavailtuun hyväntekeväisyyskampanjaan, koska hänelle ei olisi maksettu palkkaa.

Nyt mies on muuttunut nöyräksi ja vakuuttelee, ettei hän omista edes omaa kotia. Will.i.am kertoi Radio Times -lehdelle antamassaan haastattelussa, että vaikka hän niin sanotusti rypee mammonassa, ei hän ole koskaan tuhlannut rahojaan oman kodin ostoon. Sen sijaan hän on hankkinut talot äidilleen, enolleen, tädilleen ja isoäidilleen, mutta asuu itse kertomansa mukaan levytys- ja äänitysstudiollaan.

Artisti myöntää, että toiset luulevat hänen studiota miehen kodiksi, mutta todellisuudessa talossa asuu hänen setänsä ja muusikkomies vain lähinnä majailee saman katon alla ja tekee siellä töitä. Sen sijaan mies myöntää viihtyvänsä hotelleissa, joissa hän viettää paljon öitä kiertueella ollessaan.