Tässä on tyyliä! Maailman cooleimmat lastenrattaat esiteltiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Lastenrattaiden maailmassa on vuosikymmenten varrella tapahtunut hyvin vähän muutoksia, sillä sama perustyyli on säilynyt sukupolvelta toiselle. Pieniä kosmeettisia muutoksia on toki tullut, mutta nyt on esitelty uudenlainen konsepti lastenrattaiksi.

Hollantilainen yhtiö Quinny on esitellyt The Longboardstroller -nimisen uutuutensa, jonka se kertoo olevan kohdistettu erityisesti hipster-vanhemmille ja heidän lapsilleen. Kohderyhmä lienee turha kärjistys, sillä yrityksen kehittämät skeittilauta-lastenrattaat sopivat toki monille muillekin nuorekkaille perheille.

Lastenrattaiden suunnittelussa on käytetty perusteena longboard-skeittilautaa, ja niiden alaosaan onkin kiinnitetty hieman modifioitu longboard. Suunnittelusta on vastannut osaltaan hollantilainen Studio Peter Van Riet.

Uusimmat