Justin Bieberin hylkäämä apina sai uuden kodin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Teinitähti Justin Bieber on ollut viime aikoina kovasti otsikoissa toilailujensa merkeissä, sillä niiden sarja ei ota loppuakseen. Äskettäin Yhdysvalloissa naureskeltiin avoimesti Bieberin faneille, Beliebereille, suositussa keskusteluohjelmassa.

19-vuotias teinitähti aiheutti taannoin kansainvälisesti närää salakuljettamalla apinavauvan Saksaan, jossa tulli takavarikoi sen. Kymmenviikkoinen apina oli otettu pois emoltaan liian aikaisin ja kaiken lisäksi Bieber hylkäsi apinan Saksaan. Nyt pienokainen on kuitenkin jälleen hyvissä käsissä, sillä puolivuotias kapusiiniapina Mally on saanut uuden kodin Saksasta.

Mally on nyt viettänyt ensimmäiset päivät uudessa kodissaan saksalaisessa eläintarhassa, Serengeti Wildlife Parkissa. Ennen tarhaan pääsyään apina joutui viettämään lähes kuukauden karanteenissa. Mallyn ei enää tarvitse olla nuoren poptähden lemmikkinä eikä myöskään yksin, sillä samassa tarhassa asustaa myös seitsemän muuta kapusiiniapinaa.