Justin Bieberin raideri julki: ”Ei Selena Gomezin musiikkia kuvauspaikalla!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Teinitähti Justin Bieber kiertää parhaillaan maailman keikkalavoja ahkerasti, vaikka fanit ovatkin joutuneet aika ajoin pettymään esimerkiksi poppari myöhästymisiin. Parhaillaan Justin keikkailee Yhdysvalloissa, jossa eräs asiakirja on nyt vuotanut julkisuuteen.

Justin Bieber ja Selena Gomez seurustelivat taannoin pitkään, mutta sittemmin suhde on kariutunut lopullisesti. Sen vahvistaa osaltaan myös eilen julkisuuteen päätynyt Justinin raideri, eli tässä tapauksessa kuvaussession järjestäjälle esitetty vaatimuslista.

Kuva: Splash
Kuva: Splash

Muiden vaatimusten lisäksi siinä vaaditaan, että kuvauspaikalla ei saa soittaa ex-tyttöystävä Selena Gomezin musiikkia. Lisäksi raiderissa vaaditaan, että henkilökunta ei saa puhua Justinille ja että he eivät saa myöskään pyytää Justinilta nimikirjoituksia. Herkuiksi Bieber pyytää Haribon makeispussia ja Swedish Fish -kalamakeisia.

19-vuotiaan Bieberin kerrottiin äsken olevan ongelmissa, sillä hänen väitettiin törmänneen Ferrarillaan paparazziin Los Angelesissa. TMZ-verkkosivuston mukaan Justin Bieber oli poistumassa ystävänsä Lil Twistin kanssa Laugh Factory -komediaklubilta, kun yhden paikalle saapuneen valokuvaajan kerrottiin jääneen Justinin Ferrarin ja parkkeeratun auton väliin.