Michelle Hunziker huippuseksikäs bikineissä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Sveitsiläinen Michelle Hunziker on tullut tänä vuonna tutuksi monille sellaisillekin, jotka eivät ole aiemmin hänestä mitään kuulleet. Näyttävä neitokainen on nimittäin onnistunut päätymään ennätysmäisen usein paparazzikuviin ja lehtien sivuille.

Ympäri maailmaa viime aikoina miehensä kanssa rantakohteissa reissannut kaunotar on tällä kertaa kuvattu poikaystävänsä Tomaso Trussardin kanssa Varigottissa, Italiassa. Siellä raskaana oleva kaunotar osoitti, että myös bikineissä voi esiintyä myös vauvamasun kanssa ja silti näyttää seksikkäältä.

33-vuotias sveitsiläinen Michelle Hunziker on kotimaassaan sekä Italiassa ja Saksassa erittäin tunnettu malli, laulaja, näyttelijä ja televisiokasvo. Hän tuli tunnetuksi vuonna 1996 saatuaan kiinnityksen I Cervelloni -televisiosarjan juontajaksi. Varsinaisen läpimurtonsa kaunotar teki avioiduttuaan supersuositun laulaja Eros Ramazottin kanssa vuonna 1998. Avioliitto kesti vain neljä vuotta ja siitä syntyi tytär Aurora. Michelle on julkaissut laulajana myös englanninkielisen Lole-nimisen albumin.