Paris Hiltonin kaveri sammui bileissä – näin siinä sitten kävi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kohujulkkis Paris Hilton seurustelee nykyisin suomalaistaustaisen River Viiperin kanssa. Taannoin Hilton palkkasi aseistettuja henkivartijoita, koska pelkää turvallisuutensa puolesta. Nyt Paris on juhlinut näyttävästi ystävänsä synttäreitä.

32-vuotias Paris on nyt julkaissut verkossa valokuvan Yhdysvaltojen itsenäisyyspäivän juhlinnastaan. Ystävien kanssa bilettänyt Hilton oli huomannut juhlissa erään sammuneen nuoren miehen, jonka kustannuksella he ryhtyivät pilailemaan. Lopulta tulos päätyi valokuvana verkkoon. Miehen tatuoinnit ovat kuitenkin ilmeisesti aitoja.

Kuva: Splash
Kuva: Splash

Paris Hilton työskentelee parhaillaan uuden levynsä parissa. Musiikkiuran luominen ei kuitenkaan ole Parisille uutta. Hän julkaisi vuonna 2006 Paris-nimeä kantavan levyn Heiress-yhtiönsä kautta. Albumi oli kaupallinen menestys. Laulu-uransa isäksi Paris Hilton on tehnyt DJ-keikkoja, joiden keräämä kritiikki on ollut pääasiassa negatiivista. Kritiikistä huolimatta tähden kerrotaan suunnittelevan DJ-uransa jatkamista tänä kesänä Ibizalla.