Cory Monteith eli kaksoiselämää

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Suositun Glee-nuorisosarjan näyttelijätähti Cory Monteith löydettiin viime viikon lauantaina kuolleena hotellihuoneestaan Vancouverista, Kanadasta. Tähden epäillään ottaneen yliannostuksen tai tehneen itsemurhan. Poliisin tutkimukset asiasta ovat vasta alkutekijöissään.

31-vuotiaana menehtyneen miehen tiedetään kamppailleen päihteiden väärinkäytön kanssa vuosien ajan. Suosikkinäyttelijä oli ensimmäisen kerran vieroitushoidossa jo 19-vuotiaana. Nyt TMZ-sivusto uutisoi, että raittiina pysyminen oli osoittautunut miehelle todella vaikeaksi.

Sivuston mukaan Monteith eli päihdeongelmiensa kanssa todellista kaksoiselämää. Komistuksen Glee-vastanäyttelijät olivat tietoisia tämän riippuvuusongelmista, ja he pitivät huolta, että tämä pysyi raittiina ollessaan Los Angelesissa kuvaamassa suosikkisarjaa. Miehen kerrotaan saapuneen Gleen kuvauksiin aina täysin työkykyisenä.

Toista oli kuitenkin meno silloin, kun Monteith vieraili kotimaassaan Kanadassa. Näyttelijän kerrotaan sortuneen alkoholiin ja huumeisiin aina käydessään kotipuolessaan. Komistus vietti usein Kanadassa ollessaan aikaa vanhojen ystäviensä seurassa, ja heidän uskotaan vaikuttaneen siihen, että miehen menneisyyden addiktio-ongelmat nostivat päätään.

Monteithin kuolinsyy on vielä hämärän peitossa. Lääkärit ovat suorittaneet suosikkinäyttelijälle ruumiinavauksen, jonka tuloksia ei olla vielä julkistettu. Coryn tiedettiin kärsineen päihdeongelmista koko aikuisikänsä, ja hän päätyi viimeksi huhtikuussa jälleen vieroitushoitoon. Näyttelijä oli ollut ystäviensä kanssa juhlimassa kuolinyötään edeltäneenä iltana.