Pariskunnan ensimmäinen lomareissu – näin siitä selvitään

Matkailu Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Pariskuntien ensimmäinen lomamatka on yleensä ikimuistoinen, ja siitä jutellaan vielä pitkään yhteisissä hetkissä. Aina kaikki ei kuitenkaan mene putkeen, kun kaksi rakastavaista lähtee ensimmäistä kertaa pidemmälle reissulle.

Femail First listasi muutaman vinkin, joiden avulla ensimmäinen lomareissu sujuisi ilman turhia kädenvääntöjä.

Ensinnäkin pariskunnan tulee antaa myös toiselle osapuolelle tilaa. Vaikka matka olisikin täynnä erotiikkaa ja romantiikkaa, kannattaa molempien myös ottaa reissun päällä oma aikansa. Oli se sitten kylpyhetki, pieni kävely tai kirjan lukeminen, tuntuu matkakumppanina oleva rakas entistäkin tärkeämmältä pienen hengähdystauon jälkeen.

Mikäli matkalla tulee erimielisyyksiä, ei niihin pidä takertua vaan selvittää asia ja jatkaa rentoa oloa. Lisäksi kohteessa kannattaa ottaa päivämatkoja jonnekin kauemmas, eikä jumahtaa yhteen ja samaan miljööseen. Mikäli kulkee koko matkan ajan pelkkää hotellin ja uima-altaan väliä, saattaa tunnelma latistua ja muuttua helposti tylsäksi.

Myös liiallisella yrittämisellä on huonoja seurauksia. Mikäli aikatauluttaa koko loman etukäteen, päättyy nautinto yleensä katastrofiin. Lomalla täytyy unohtaa kiire ja paineet, ja olla rentoutunut oma itsensä.