Hallitseva Miss Peppu loksautti miesten leuat rannalla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme aiemmin tänään kuinka brasilialaisen Miss Peppu -kilpailun kuluvan vuoden finalistit esittäytyivät kuvien kanssa. Nyt hallitseva Miss Peppu, eli Carine Felizardo, on kääntänyt katseita uimarannalla.

Felizardo kuvattiin Miami Beachilla yhdessä ystävänsä Camila Vernaglian kanssa. Yksikään rannalla ollut miespuolinen henkilö ei varmasti jättänyt näin näyttäviä naisia huomiotta. Samalla he pitivät myös kotimaansa Brasilian lippua korkealla.

Parhaillaan on siis käynnissä Miss Peppu 2013 -kilpailu. Jokaisessa Brasilian 27 osavaltiossa valittiin ensin paikallinen peppumissi, joka sitten kisasi maan parhaan takamuksen tittelistä. Vuoden 2012 kilpailun voitti Carine Felizardo ja Camila Vernaglia sijoittui toiseksi. Sittemmin Vernaglia ikuistettiin suutelemassa kilpailussa kolmanneksi sijoittuneen Andressa Urachin kanssa.