Arvostelu: The Lone Ranger

Elokuvat · Anna Poikkimäki

Länkkäriseikkailut eivät tunnu menettävän vuosien saatossa kiinnostavuuttaan, sillä vanhoista klassikoista tehdään edelleen tuoreita versioita. Lone Ranger -hahmo on eräs amerikkalaisen kulttuurin ikimuistettavimmista ikoneista. Hahmo on nyt päätynyt uusiin seikkailuihin nuorennusleikkauksen jälkeen.

Vuoden 2013 versiossa naamioitu pyssysankari tuntuu säilyttäneen konservatiivisuutensa, ja päätähti Armie Hammerin otteella sankarihahmo tuntuu miltei jäävän eksentrisen taisteluparinsa Tonton varjoon. Intiaanin osaan on otettu Hollywoodin kassamagneettitähti Johnny Depp, joka on roolissaan varma valinta.

Äskettäin Kerro, kerro kuvastin -elokuvan oikeamielisenä prinssinä tavattu Armie Hammer nähdään varsin samankaltaisessa roolissa The Lone Ranger -seikkailussa, jossa hän vapautuu vähitellen puisevan lakimiehen otteistaan toimintaa pursuavassa juonikaaressa. Kaksikon tehtävä on selvittää lainsuojattoman Butch Cavendishin ja tämän rikollisjengin tihutöitä, jotka osoittautuvat laajemmiksi kuin he voivat arvatakaan.

Lone Ranger, eli John Reid, joutuu elämänsä seikkailuun, kun vaakalaudalla ovat hänen elämänsä tärkeimmät asiat – perhe, laki ja oikeus. Jännitysnäytelmän ohella hahmoon liittyvillä tutuilla elementeillä leikitellään ironisesti. Silver-hevonen naurattaa yllättävillä liikkeillään, ja huumoria revitään myös konseptille tunnuksenomaisista repliikeistä.

Gore Verbinskin ja Jerry Bruckheimerin ohjaaja-tuottaja-tiimin turhankin riskittömät valinnat ovat osoittautuneet kriitikoiden ja yleisön silmissä hudiksi. Elokuva ei ole nauttinut tähän mennessä laajaa suosiota huolimatta hyvistä aineksista. Kaksi ja puolituntinen kokonaisuus tarjoaa kuitenkin hyvää viihdettä alusta loppuun, eikä sitä kannata tuomita suoralta kädeltä huonoksi.

Lajityyppi: Toiminta, seikkailu

Levittäjä: Walt Disney Studios Motion Pictures AB

Ohjaaja: Gore Verbinski

Pääosissa: Johnny Depp, Armie Hammer, Tom Wilkinson, William Fichtner, Barry Pepper, James Badge Dale, Ruth Wilson, Helena Bonham Carter.

Ensi-ilta: 3.7.2013

Kesto: 2h 29 min

Ikäraja: 12

Pisteet: 3/5