Näyttelijäkaunotar valmistautui rooliinsa katsomalla pornoa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Näyttelijäkaunotar Amanda Seyfried nähdään 9. elokuuta Yhdysvalloissa ensi-iltansa saavassa Lovelace-elokuvassa. Tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo 1970-luvun pornotähdestä, Linda Lovelacesta, joka nousi kuuluisuuteen Deep Throat, eli Syväkurkku-pornofilmin myötä.

Lovelace on herättänyt kohua jo ennen ensi-iltaa, ja elokuvan pääosaa esittävä Amanda Seyfried on nyt kertonut katselleensa Syväkurkku-pornofilmin alusta loppuun rooliinsa paneutuakseen. Näyttelijä esittää tuoreessa elokuvassa pornotähti Linda Lovelacea. Sen sijaan Amanda Seyfriedin vastanäyttelijänä työskennellyt Sharon Stone kiisti jyrkästi katsoneensa Syväkurkkua etukäteen.

– En ole nähnyt alkuperäistä elokuvaa. En ole koskaan katsonut pornoa, Basic Instinct -tähti sanoi New York Postille.

Syväkurkkua pidetään kaikkien aikojen menestyneimpänä pornoelokuvana. Sen ansiosta aikuisviihde on vuosien saatossa levinnyt yhä näkyvämmin populaarikulttuuriin. Lovelace-elokuva tehtiin kyseisen pornoelokuvan pohjalta. Elokuvan pääosissa nähdään Amanda Seyfriedin lisäksi muun muassa Adam Brody ja James Franco.