Amanda Syväkurkun roolistaan: ”Miksi ihmiset hakeutuvat pornoalalle?”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Näyttelijäkaunotar Amanda Seyfried nähdään perjantaina Yhdysvalloissa ensi-iltansa saavassa Lovelace-elokuvassa. Kerroimme äskettäin, että näyttelijätär valmistui rooliinsa katsomalla Syväkurkku-elokuvan. Nyt hän kertoo, että ei kuitenkaan saa pornosta nautintoa.

Amanda Seyfriedin tähdittämä tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo 1970-luvun pornotähdestä, Linda Lovelacesta, joka nousi kuuluisuuteen Deep Throat, eli Syväkurkku, -pornoelokuvan myötä. Amanda Seyfried on kertonut katselleensa Syväkurkku-pornofilmin alusta loppuun rooliinsa paneutuakseen. Nyt hän paljasti MTV-kanavalle, että vaikka hän pitääkin aikusviihteen maailmaa hyvin kiehtovana, ei hän innostu pornosta.

– Kun ymmärrän, mitä kaikkea Linda on joutunut käymään läpi, ihmettelen, miksi ihmiset hakeutuvat pornoalalle. Naiset esineellistetään elokuvissa ja se on valitettavasti aikuisviihteen hyvin tiedetty varjopuoli. Vaikka porno olisi kuinka kiehtovaa tahansa, en syty alan varjopuolien takia siitä, näyttelijätär napautti.

Syväkurkkua pidetään kaikkien aikojen menestyneimpänä pornoelokuvana. Sen ansiosta aikuisviihde on vuosien saatossa levinnyt yhä näkyvämmin populaarikulttuuriin. Lovelace-elokuva tehtiin kyseisen pornoelokuvan pohjalta. Elokuvan pääosissa nähdään Amanda Seyfriedin lisäksi muun muassa Adam Brody ja James Franco.