Lady Gaga piilottelee menneisyyttään – oikeus peittelee jymypaljastusta?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Maailman suosituimpiin artisteihin lukeutuva Lady Gaga oli vuonna 2010 oikeustaistelussa, jossa tähden entinen ystävä Wendy Starland haastoi laulajattaren tuottajan ja ex-poikaystävän Rob Fusarin oikeuteen. Hän koki että tuottaja huijasi häneltä Lady Gagan avulla yhdessä ansaittuja rahoja.

Lady Gaga on yrittänyt sittemmin saada tapauksen käsittelyssä käytettyjä asiakirjoja salaisiksi, ja nyt newyorkilainen tuomari on suostunut Gagan vaatimuksiin. TMZ-verkkosivuston mukaan hän uskoo, että asiakirjojen sisältämät tiedot saattaisivat julkisuuteen päästessään aiheuttaa vakavaa vahinkoa Gagan uralle ja yksityiselämälle.

Myös oikeustapauksen toinen osapuoli Rob Fusari toivoi asiakirjojen jäävä salaisiksi. Papereista kerrotaan käyvän ilmi ”arkaluontoisia, yksityisiä ja henkilökohtaisia” seikkoja lauljattaren menneisyydestä. Lady Gagan menneisyyteen kätkeytyvä, mahdollisesti ”uraa vahingoittava” salaisuus jää siis edelleen hämärän peittoon. Tähti on aikaisemmin myöntänyt esimerkiksi käyttäneensä runsain määrin kokaiinia ennen nousuaan kuuluisuuteen.

Viimekeväisestä leikkauksesta toipuva Lady Gaga tulee esiintymään 25. elokuuta järjestettävän MTV Video Music Awards -gaalan lavalla. MTV kertoo verkkosivuillaan, että neitokainen tulee esittämään juhlassa ensimmäisen sinkkunsa tulevalta ARTPOP-albumiltaan. Lady Gagan edellisestä MTV Video Music Awards -esiintymisestä on kulunut kaksi vuotta.

Uusimmat