Jontte Valosaari esikoisensa odotuksesta: ”Olen aina halunnut lapsia”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Suomalainen laulajatähti Jontte Valosaari avioitui kesän alussa fitness-kaunotar Mari Kasvin kanssa. Pariskunta odottaa parhaillaan esikoislastaan. Jontte odottaa innokkaasti uutta tulokasta, ja kertoi Staralle olevansa valmis isin tyttöä varten.

– Oltiin puhuttu lapsesta, ja se tuli mahtavana yllätyksenä. Me ollaan oltu vuosi ja muutama kuukausi yhdessä. Ollaan Marin kanssa tunnettu vuosia, mutta tässä mielessä reilu vuosi. Mullakin on sen verran ikää, että mitä tässä odottelemaan. Olen aina halunnut lapsia, mutta en mä niitä sitten halua, kun olen viisikymppinen.

Poppari kertoi kosineensa perinteisesti. Iltapäivälehdet uutisoivat jokin aika sitten, kun Valosaarien hääpäivä sattui samalle päivälle Ruotsin prinsessa Madeleinen suuren päivän kanssa. Tähden mukaan asia ei ollut ainakaan suunniteltu.

– Se yhteensattuma oli vahinko. En ole hirveästi näitä Ruotsin prinsessojen meininkejä seurannut. Me päätettiin ensin, laulaja virnisti.