Mies vitsaili koiran tappamisella Facebookissa – ei olisi kannattanut

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kerroimme viime syksynä Jackass-tähden Twitter-kuvasta, jossa hän vitsaili ampuvansa sängylle ulostaneen koiranpentunsa. Tähden tempaus sai ymmärrettävästi useat internet-käyttäjät raivon partaalle. Nyt 28-vuotias kalifornialaismies on vitsaillut samankaltaisesta aiheesta sosiaalisessa mediassa, ja reaktio on ollut jokseenkin samanlainen.

Mark Joiner II:n papillon-rotuinen Stella-koira oli ulostanut miehen sänkyyn ja pureskellut hänen esineitään. Suutuspäissään hän lisäsi Facebookiin kuvan koirastaan, ja kirjoitti toivovansa jonkun hakevan lemmikin nopeasti pois tai tälle tapahtuisi huonosti.

– Noutakaa koirani pois tänään, tai se ammutaan ja tungetaan koloon kello 21 mennessä. Totta puhuen, annan 20 dollaria sille joka hakee koirani, Joiner kirjoitti.

Mark kertoi Facebook-päivityksen olleen vitsi. Se ei kuitenkaan naurattanut kaikkia, vaan osa viestin lukeneista ihmisistä ilmoitti asiasta miehen kotikaupungin poliisille. Lisäksi Mark Joiner sai paikallisen KOVR-TV -kanavan mukaan jopa tappouhkauksen. Poliisit vierailivat miehen kotona, mutta päättelivät, ettei tämän koira ollut todellisuudessa vaarassa.

– Keksin tämän pikku tarinan provosoidakseni ystäviäni. Pidän heidän reaktioidensa tarkkailusta. Opiskelin sosiologiaa, joten saan siitä mielihyvää, Mark Joiner puolusteli tekoaan.

Uusimmat