Paris Hiltonin Ibizan reissu jatkuu – bikinikuvia ja mönkijöitä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Julkkismiljonääri Paris Hilton viettää parhaillaan aikaa Ibizalla, jossa seurapiirikaunotar tekee viikottaisia DJ-keikkoja Foam & Diamonds -vaahtobileissä. Hän on ehtinyt myös jakamaan itsestään runsaasti kesäistä kuvamateriaalia internetissä.

Paris Hilton on jatkanut lomaotosten esittelyä faneilleen Instagram-sivullaan. Tuoreissa kuvissa seurapiirikaunotar nähdään esimerkiksi nauttimassa auringosta seeprakuvioisissa bikineissä. Paris poseeraa otoksissa myös mönkijän päällä, yllään kesäinen mekko.

Paris Hilton työskentelee parhaillaan uuden levynsä parissa. Neitokainen on esiintynyt myös elokuvissa muutamissa cameo-rooleissa. Hiltonin voi bongata esimerkiksi Zoolander ja The Bling Ring. Parisin rooli The Hottie and the Nottie -elokuvan Cristabelina voitti aikoinaan Raspberry-pystin huonoimmasta naispääosasta.