Teini-ikäiset karttavat jo Facebookia: ”Liian monimutkainen ja täynnä aikuisia”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Maailman suurin ja käytetyin yhteisöpalvelu on alun perin tarkoitettu lähinnä aikuisten temmellyskentäksi. Palvelun ikäraja on 13 vuotta, ja aiemmin 13 – 15-vuotiaat halusivat päästä Facebookin käyttäjiksi. Viime aikoina into on kuitenkin laantunut selvästi.

Nyt varhaisteinit paljastavat syyn, miksi he suosivat ennemmin Instargramia. Mashable-sivuston mukaan varhaisteinit suosivat kuvapalvelua siksi, että se on yksinkertaisempi ja siellä ei tapaa helposti vanhempia. 13-vuotias newyorkilainen Ruby Karp sanoo, että kukaan hänen ystävistään ei käytä Facebookia. Hänen ainoa Facebook-ystävänsä on oma isoäiti.

Facebookin ikärajana on pidetty 13 vuotta, mutta kun lapset täyttävät tuon maagisen iän, ei Facebook kuulemma enää kiinnosta heitä. Palvelu on liian monimutkainen ja siellä on heidän mukaansa liikaa aikuisia. Varhaisteinejä myös ärsyttää palvelun Aikajana-ominaisuus ja mainokset. Lisäksi Ruby sanoo, että jos Facebookissa julkaistaan esimerkiksi kuvia bileistä, ja taustalla näkyy alkoholia, joutuu hän vaikeuksiin vaikka ei itse olisikaan nauttinut viinaa.

Uusimmat