Nainen kuin Ruusunen – nukkui 59 päivää kerralla

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Uutisotsikoihin nousee ajoittain henkilöitä, jotka kärsivät harvinaisista terveydellisistä häiriöistä. Nyt eräs brittinainen on kuin sadun nukkuva Ruusunen, sillä hän nukkuu joskus kuukausiakin kerrallaan.

Viime vuonna 23-vuotias Imaari Duprey nukkui miltei yhteen menoon 59 päivää. Neitokainen kärsii Kleine Levin syndroomasta, jota on todettu vain noin tuhannella ihmisellä maailmassa. Se voi saada ihmisen erittäin väsyneeksi aivan yhtäkkiä.

Lontoolainen Imaari viettää nukkuvan Ruususen syndroomassa suuren osan ajasta unen kaltaisessa transsissa. Perhe joutuu herättämään hänet pariksi tunniksi syömistä, juomista ja wc-käyntiä varten, jolloin nainen yleensä hämmentää heitä kaaoottisella käytöksellään. Äiti ja sisko pitävät Dupreysta huolta kellon ympäri.

Häiriö huomattiin Imaarilla ensimmäistä kertaa vuonna 2008, kun hän nukkui 10 päivää putkeen perhejuhlien jälkeen. Lääkärit epäilivät hänellä ensin narkolepsiaa ja aivokasvainta, mutta niistä ei ollut kyse. Duprey vertaa sairautta anestesian kaltaiseen tilaan. Hän on sairaudesta huolimatta onnistunut suorittamaan yliopistotutkinnon psykologiasta, uutisoi Daily Mail -sivusto.

Uusimmat