Teiniäiti-Jenelle sai vankeustuomion – kärähti heti huumeista

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

MTV-kanavan Teen Mom -realitysarjan tähti Jenelle Evans pidätettiin huhtikuussa heroiinin hallussapidosta ja aviomies Courtland Rogersin pahoinpitelystä. Myös siippa pidätettiin Evansin pahoinpitelystä epäiltynä ja heroiinin hallussapidosta myyntitarkoituksiin.

21-vuotias Jenelle Evans oli taannoin oikeuden edessä syytettynä huumeiden ja huumausvälineiden käyttöön tarkoitettujen esineiden hallussapidosta. Realitytähti onnistui tekemään syyttäjän kanssa sopimuksen, jonka avulla hänvältti vankilaan joutumisen. Jenelle tuomittiin 18 kuukauden ehdonalaiseen ilman valvontaa.

Jenelle Evans ei kuitenkaan pysynyt kauaa poissa hankaluuksista. TMZ-verkkosivuston mukaan tuomari määräsi realitytähden maanantaina satunnaisiin huumetesteihin. Testit osoittivat Jenellenkäyttäneen kannabista, ja hänet määrättiin 48 tunniksi putkaan.

Jenellen sekoilut ovat aiheuttaneet muun muassa sen, että hänen äitinsä Barbara on määrätty Jace-pojan viralliseksi huoltajaksi. Jenellen lähipiirin mukaan teiniäiti pitää itseään soveliaana vanhemmaksi – kaikesta huolimatta. Hän pyrkii saamaan poikansa huoltajuuden itselleen vielä jonakin päivänä.