Nyt meni pahasti överiksi! Katso mitä Madonna teki hampailleen

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Laulajatar Madonna ikuistettiin taannoin Chime for Change -hyväntekeväisyyskonsertissa, jossa tähden kasvot näyttivät läpikäyneen jonkinlaisia kauneushoitoja. 54-vuotias popmamma on myös julkaissut Instagram-tilillään toinen toistaan hämmentävämpiä kuvia ja videoita.

Nyt Madonna on herättänyt huomiota vierailtuaan Roomassa omistamallaan Hard Candy -fitnessklubilla. Madonnan nimittäin vilautteli hymynsä takaa grillseiksi kutsuttuja, hampaiden päälle asetettavia koristepäällisiä.

Grillsejä on nähty vuosien varrella yleensä lähinnä Kanye Westin ja Lil Jonin kaltaisilla räppäreillä sekä esimerkiksi katu-uskottavuutta tyyliinsä hakeneella Rihannalla.

Madonna palkkasi vastikään brittipoppari Rita Oran oman Material Girl -vaatemallistonsa kasvoksi. Aiemmin Taylor Momsen, Kelly Osbourne ja Georgia May Jagger ovat toimineet samassa, varsin rahakkaassa pestissä.

Uusimmat